Meidän
tarina
Miten Ortopet sai alkunsa? Ja miksi juuri Toijalaan?
Se on itse asiassa aika pitkä ja polveileva tarina, osin hauska ja täynnä sattuman summia, joista joku voisi todeta, että kaikella on tarkoituksensa.
2016
Kaikki alkoi vuonna 2015. Terhosen tyttö puursi siinä vaiheessa ison ketjuklinikan ainoana ortopedina, elätti kolmea hevosta täysihoitotallilla, maksoi velkaa omakotitalosta, jossa ehti käydä nukkumassa ja koirat istuivat ison osan vuorokaudesta joko klinikan takahuoneessa tai auton takakontissa. Silloin Portugalin poika Jose oli vasta valmentaja ja hevosten yhteisprojektikumppani. Siinä joku kisamatka mietittiin, että onko tässä mitään järkeä. Voisiko kaiken yhdistää ja elää unelmaansa?
Siitä se ajatus lähti sitten kehkeytymään. Mitä jos yhdistetään voimat, rakennetaan talli, klinikka ja asunnot kaikki samaan pihapiiriin? Ei tarvitsisi koirien istua enää auton takakontissa ja ehkä kotona ehtisi tehdä muutakin kuin käydä nukkumassa. Alkoi tontin etsintä. Kangasala oli silloin haun kohteena, yhtä tonttia jo tallattiin ja tarjousta mietittiin, Pajutilaakin käytiin katsomassa ja mallaamassa. Ne projektit eivät menneet maaliin erinäisistä syistä, joten hakua laajennettiin. Löytyi Pirkkalan perämetsistä autioitumassa oleva tila, josta tehtiin tarjouskin. No ei päästy hinnasta yksimielisyyteen, joten projekti kaatui sitten siihen.
Tästä lannistuneena erään kisareissun paluumatkalla päätettiin tehdä ”vielä kerran pojat” -tyyppinen haku Oikotielle. Laitettiin alueeksi koko Pirkanmaa ja ainoaksi hakukriteeriksi maatila. Jos joku aakkosia tuntee, niin Akaa on yleensä ihan alkupäässä, joten Kurvolan kartanon myynti-ilmoitus pomppasi haussa ensimmäisenä vastaan. Ilmoituksessa oli pari pientä kuvaa myös tontilla olevasta kivinavetasta. ”Not bad”, totesi Jose ja kun kerran Ypäjältä oltiin Kangasalle matkalla, päätettiin poiketa Toijalan kautta. Niin sitä hämärtyvässä kevätillassa kaarrettiin hevonen trailerissa ensimmäisen kerran Kartanontielle. Pihaan saakka ei kehdattu ajaa, mutta ennen pihamaata oli oikealla puolella iso kivinavetta. Kunto oli raihnainen, mutta lupaili entisajan loiston olevan vielä tallessa, jos annettaisiin vähän rakkautta. Ja sijaintihan oli keskellä kaikkea, mutta riittävän syrjässä. Ei muuta kuin viestiä välittäjän numeroon ja varovainen toivonkipinä alkoi syttymään molempien mielessä! Peruuteltiin pois pihalta ja ajeltiin kotiin odottelemaan välittäjän vastausta.
2016
Parin päivän kuluttua päästiin ihan viralliselle tutkimusmatkalle Kurvolan kartanoon. Välittäjä marssi kovaa vauhtia kohti päärakennusta, mutta me halusimme Josen kanssa nähdä ensimmäisenä navetan. Välittäjä siinä kohotteli niin kulmiaan kuin olkiaan ja hanhenmarssia mentiin kohti kivinavettaa. Siellä sitten harpottiin edestakaisin tiloja ja mittailtiin esteratsastajan varmoin metrin askelin pinta-aloja. Kyllä vain, tämähän voisi toimia! Tuohon osaan klinikka, tähän päähän talli, leveyttä ja pituutta riitti juuri passelisti.
Lopullista päätöstä auttoi tietenkin se, että kartano kaikessa raihnaisuudessaan oli todella kiehtova ja huokui historiaa. Toijala tuntui heti kodilta ja hauskana yksityiskohtana lisättäköön, että Terhonen vietti Toijalan eläinlääkäriasemalla kandikesänsä vuonna 2001. Silloin toimittiin vielä vanhan Paloaseman tiloissa ja sille kuumalle kesälle mahtui monta ikimuistoista tarinaa!
Sitten keskustelemaan niin rahoittajien kuin myyjien kesken ja jätettiin tarjous. Myyjät olivat saaneet tarjouksen myös joltain autokauppiaalta, mutta pitivät meidän ajatusta kartanon tulevaisuudesta parempana, joten niin sitä päästiin alkukesästä tekemään kaupat! Ei muuta kuin oma talo myyntiin ja muuttoa pikkuhiljaa puuhaamaan!
Käteen annettiin iso, vanhanaikainen avain, sillä edes modernia lukkoa ei kartanosta löytynyt. Eikä muuten löytynyt lämmitysjärjestelmää tai sähköhellaa, juokseva vesi kaivosta sentään oli. Joka huoneessa oli kakluuni tai pönttöuuni ja liiteri täynnä kuivaa klapia. Sitä oppi Terhosen tyttö tulen kanssa sen ensimmäisen talven aikana leikkimään, koska parhaimmillaan oli -27 asteen pakkasia useampia viikkoja putkeen. Pihassa oli pieni siirtotalli, jossa asui yksi hevonen ja sen seuralaisena shetlanninponi. Töissä käytiin Tampereella, joten siinä oppi kahvia juomaton immeinen lipittelemään energiajuomaa, jotta pääsi aamuisin hereillä töihin saakka.
Heti ensimmäisenä syksynä aloitettiin kivinavetan remontointi klinikaksi ja talliksi. Klinikan pää haluttiin valmiiksi ensimmäisenä. Syyskuussa oli katto ja lahot rakenteet purettu, pystyssä oli enää vajaa 200 vuotta vanhat kiviseinät. Siinä vaiheessa hiipi ensimmäisen kerran mieleen, että mihin sitä on tullut lähdettyä. Voiko tästä koskaan tulla mitään? Eikö olisi ollut vain helpompi pysyä työntekijänä vailla murheita? Mutta “oma tupa, oma lupa” -houkutteli silti enemmän kuin myös kova polte saada hevoset omaan pihaan pitivät motivaation korkealla.
Toukokuu 2017
Toukokuussa alkoi remontti olla siinä vaiheessa, että piti tehdä peliliikkeitä silloisen työpaikan suhteen. Lojaalina työntekijänä olin suunnitellut irtisanoutuvani viimeisenä päivänä ennen kesälomani alkua. Ei tarvitsisi kenenkään aikaa perua ja irtisanomisaika sujuisi siinä loman kuluessa. Reilu peli kaikille, eikö? No tietysti kohtalo puuttui peliin ja pari viikkoa ennen H-hetkeä meikäläinen teki estekisoissa pienen arviointivirheen, jonka seurauksena tutkittiin kentän pohjaa pää edellä. Seurauksena hetkellinen tajuttomuus, lievä aivotärähdys, pari murtunutta kylkiluuta, ilmarinta ja erittäin komea musta silmä. Siitä sitten lanssilla sairaalaan ja toisella lanssilla yöksi Valkeakosken sairaalaan. Kaksi viikkoa paukahti saikkua ja niin sitä sitten jouduttiin potilaita perumaan.
Tätä seurasi aika tuskaiset pari viikkoa. Kokeilkaapa itse kantaa vettä tai siivota hevonkakkaa murtuneilla kylkiluilla. Onneksi oli äiti ja Jose apuna. Ja koska potilaat oli peruttu, kävin sitten silmä mustana ja kylkiluut katkenneina irtisanoutumassa. Siinä sitten turpaan saaneen näköisenä ja henki pihisten ilmoitin alkavani yrittäjäksi… Ymmärrän hyvin, että sain muutaman pidemmän katseen. Ei ehkä kaikkein fiksuimman oloinen peliliike siinä tilanteessa, mutta elämä on.
Kesäkuu 2017
Kun asia oli tullut julkiseksi, alkoi hoitajan etsiminen. Löytyihän sekin sitten suhteellisen sukkelaan ja klinikkaa päästiin sisustamaan kesäkuussa. Ikea hieroskeli käsiään, kun kävimme ostamassa sen tyhjäksi. Jos muuten tarvitsette näppärää Ikean kaappien kasaajaa, niin Josella on niistä vahva kokemus! Kesäkuun viimeisellä viikolla alkoi tulvimaan lääkettä ja tavaraa klinikalle ja niille alettiin etsimään omia paikkojaan. Mukana hääri Korkeemaan Kari, joka oli johtanut rakennusprojektia alusta asti. Karille soitellaan edelleen aika usein, jos jotain tarttis tehrä.
Heinäkuu 2017
Heinäkuun alussa päästiin viettämään avajaisia! Ihmisiä kävi avajaispäivänä tiloihin tutustumassa huikea määrä, paikalle tilattu lemmikkikuvaaja napsi kuvia sen minkä kerkesi. Illalla oli vuorossa kollegat, joita saapuikin todella paljon paikan päälle! Tallissa ei vielä ollut karsinoita, joten siellä oli tilaa tanssia ja syödä ja ehkä jotain juotiinkin. Bändi soitti pikkutunneille ja kaikilla oli selkeästi oikeasti hauskaa! Aivan huikea päivä ja ilta, josta saatiin muistoksi ihana puulevy, mihin kutsuvieraat kirjoittivat nimensä ja terveisensä. Tästäkin ideasta kiitos Karille!
Heti seuraavana maanantaina aloitettiin arki. Kesä mentiin kaksin hoitajan kanssa, mutta jo syksyyn mennessä todettiin, että lisäkädet tulevat tarpeeseen. Remmiin liittyi Miia, joka oli Terhosen tuttu jo Toijalan kandikesältä. Miia tiesi kaikki ja kaikesta kaiken ja on ollut siitä saakka klinikan kantavia voimia!
Syksy 2017
Syksyllä saatiin myös talli valmiiksi ja hevoset muuttivat kotiin. Tallin avajaisissa oli ritariesitystä ja esteratsastusdemo ja taas oli väkeä kuin pipoa paikalla! Jose ja ensimmäinen palkattu tallityöntekijä aloittivat säännöllisen hevosten ratsuttamisen ja ensimmäiset asiakashevoset saapuivat. Maneesia alettiin myös rakentamaan pikkuhiljaa, koska Suomessa on se puolenvuoden mittainen ajanjakso, jolloin on aavistuksen hankalampi treenata ulkona.
Jossain vaiheessa reilu viisi tai ehkä jo kuusi vuotta sitten todettiin Josen kanssa, että ehkä tämä meidän jatkuva yhdessäolo alkaa olemaan muutakin kuin pelkkä kumppanuus. Siitä saakka olemme olleet myös pariskunta, mutta se pysyy taustalla, erityisesti silloin, kun Terhonen kiipeää hevosen selkään ja Jose piiskaa ratsukkoa taidoissa eteenpäin. Ei siis kirjaimellisesti tietenkään, vaan kuvaannollisesti.
2018-2022
Muutama vuosi meni niin ettei niitä edes ehtinyt huomata. Korona-ajat tuntuvat yhdeltä pitkältä vuodelta, mutta siitäkin erikoisesta ajasta selvittiin loistavasti. Akaa oli koronan suhteen kuin herran kukkarossa pitkän aikaa, klinikan porukan ensimmäiset tartunnat tulivat vasta, kun mokoma virus luettiin jo yhdeksi taudiksi tautien seassa. Meillä kävi siis melkoinen mäihä, näin jälkikäteen katsottaessa. Kun koronasta selvittiin, alkoikin sitten Ukrainan sota, jonka seurauksena koronan jo nostamat hinnat pomppasivat entisestään. Jos siis pohditte, miksi kaikki maksaa nykyään reippaasti enemmän, niin siksi. Ja lisäksi arvonlisäveroa on päätetty nostaa jo pariin otteeseen. Vaan ei se auta, leuka rintaan vaan ja kohti uusia pettymyksiä.
2022
Sen verran lisää säpinää Ortopet toi Toijalan kylään, että 2022 valittiin Terhosen tyttö Toijalan Yrittäjien Vuoden Yrittäjäksi! Tämä oli melkoinen kunnianosoitus vasta 5 vuotta toimineelle yritykselle ja siitä olemme varsin ylpeitä! Meillä käy asiakkaita ympäri Suomen ja tänä keväänä lensi yksi asiakkaamme jopa Jenkeistä saakka. Moni heistä joutuu muutamaksi tunniksi jättämään lemmikkinsä klinikalle toimenpiteeseen, jolloin tietysti rohkaisimme omistajia hyväksikäyttämään sykkivän citymme palveluita. Myös lähelle avattu hostelli on lemmikkiystävällisenä tarjonnut pitkän matkan asiakkaille majoituspalveluitaan ja kesäisin Toijalan Satama viihdyttää lapsiperheitä helposti pidemmänkin aikaa.
2025
Vuosien mittaan on Terhosen lisäksi klinikalla työskennellyt myös muutama muu eläinlääkäri. Nykyinen kokoonpano alkaa olla se oikea eli meillä puuhastelee ortopedian oppipoika Noora ja lisäksi enemmän kaikkeen muuhun kuin ortopediaan keskittyvä Hertta. Tätä kirjoittaessa Hertta inkuboi perheen kolmatta lasta ja palaa hommaduuniin varmaan parin vuoden sisään. Hoitajia on jo yhteensä neljä Miia, Terhi, Krista ja Pia, plus respan monitoimiosaaja Erika. Loma-aikoina hoitajia tuuraa Siiri, joka on meidän itsemme kouluttama klinikkaeläinhoitaja ja opiskelee toista vuotta eläinlääketieteellisessä ja valmistuu neljän vuoden kuluttua eläinlääkäriksi!
Tämä porukka on timanttia, joka painaa hyvin öljyttynä koneena pitkää päivää. Kaikkien suurin tahto on hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin, kaikista huokuu rakkaus lajiin ja välillä nerokkaat ratkaisut yllättävät myös taikurit itsensä.
Tässä oli lyhyt kuvaus siitä, mitä kaikkea on viimeiseen yhdeksään vuoteen mahtunut. Vuosien mittaan on muutaman kerran uusi ketju kysellyt, että ollaanko myynnissä. Vastaus on aina ollut, että ei olla. Ketjusta on Terhosella ihan riittävästi kokemusta ja vaikka myyminen ehkä tekisi elämästä helppoa, ei se ole meidän juttu. Miksi tehdä asiat helposti, kun ne voi tehdä omalla tavalla? Joten me pysymme tässä sijoittajien maailmassa omana itsenämme, koitamme pärjätä kilpailussa rahajättejä vastaan tekemällä meidän omaa juttuamme, omilla arvoillamme, omalla kovalla työllä, asiakkaita kuunnellen ja heitä arvostaen. Pyrimme aina auttamaan ja jos tuntuu, että nyt menee meidän taitojen ulkopuolelle, ohjaamme potilaat meidän tuntemalle kyseisen asian osaajalle jatkoon. Oli hän sitten ketjussa tai yksityisellä töissä, sillä ei ole meille väliä. Potilaan parhaalla edulla on meille väliä. Iloitsemme ja suremme asiakkaiden mukana, elämme täyttä elämää ja nautimme yhdessä tekemisestä!